Koira Mammoilla on tällä hetkellä viisi hurmaavaa koiraa kotihoidossa Suomessa, ja jokainen heistä odottaa sitä kaikkein tärkeintä omaa loppuelämän kotia.
23.8.2026
23.8.2026
Kotihoidossa ovat
Moona, Rekku, Hilma, Coco ja Lino
Kotihoidossa saamme tutustua koiriin aivan eri tavalla kuin tarhaolosuhteissa.
Näemme, millaisia he ovat tavallisessa arjessa: miten he kulkevat lenkillä, suhtautuvat kodin ääniin, vieraisiin ihmisiin ja muihin eläimiin sekä ennen kaikkea sen, miten he alkavat vähitellen löytää oman paikkansa osana perhettä.
Jokaisella näistä viidestä on oma tarinansa, persoonansa ja tarpeensa. Yhteistä heille on kuitenkin yksi suuri toive löytää oma ihminen ja koti, josta ei tarvitse enää koskaan lähteä.
Koirien kuvien kautta pääset tutustumaan heihin tarkemmin ja lukemaan heidän omat esittelynsä.
Myös yhteistyötarhallamme Romaniassa odottaa tällä hetkellä monta ihanaa koiraa, joille etsimme loppuelämän koteja Suomesta.
Osa heistä on odottanut omaa mahdollisuuttaan jo pitkään.
