Vroni

Sukupuoli: naaras
Arvioitu syntymäaika: 03/2025
Kokoarvio: n. 50cm
Sijainti: Romania, Bacău, Ville Shelter -tarha

Koira voi matkustaa Suomeen aikaisintaan tammikuussa 2027, kun kaikki Suomeen maahantuloon vaadittavat rokotukset, loishäädöt, terveystutkimukset sekä tarvittavat asiakirjat ovat kunnossa.

Valitettavasti Romaniassa koirien hylkääminen on edelleen aivan liian tavallista. 
Vroni sekä hänen veljensä Vinnie ja Valo joutuivat kokemaan tämän aivan liian nuorina. Heidät hylättiin ilman emoa. Pienet pennut jäivät yksin, ilman turvaa ja ihmistä, joka olisi pitänyt heistä huolta.

Onneksi pennut löydettiin ja vietiin turvaan tarhalle. Tarhalla Vroni saa ruokaa, suojaa ja tarvitsemaansa huolenpitoa, mutta tarha ei voi korvata omaa kotia ja perhettä.

Vroni on erittäin ystävällinen, suloinen ja sosiaalinen nuori tyttö. Hän suhtautuu ihmisiin avoimesti, hakeutuu mielellään kontaktiin ja nauttii saamastaan huomiosta.

Vronilla on vielä lähes koko elämä edessään. Toivomme, ettei hänen tarvitse viettää nuoruuttaan tarhalla, vaan hän saisi pian mahdollisuuden opetella tavallista koiran elämää turvallisen oman perheen rinnalla.

Vroni erittäin ystävällinen ja ihmisrakas nuori tyttö. Hän nauttii ihmisten seurasta, hakeutuu mielellään lähelle ja tulee itse pyytämään huomiota ja rapsutuksia.

Vroni tulee tarhaolosuhteissa hyvin toimeen myös muiden koirien kanssa ja vaikuttaa nauttivan niiden seurasta.

Vronille etsitään rakastavaa, kärsivällistä ja sitoutunutta loppuelämän kotia, jossa ymmärretään nuoren rescuekoiran tarpeita ja ollaan valmiita antamaan hänelle aikaa kotiutumiseen ja uuden elämän opetteluun.

Uskomme, että Vronille sopivin koti löytyisi rivi- tai omakotitalosta, tai mielellään rauhalliselta kerrostaloalueelta. Asumismuodon lisäksi tärkeää on, että koti pystyy tarjoamaan Vronille turvallisen ja hänen tarpeisiinsa sopivan arjen sekä riittävästi aikaa kotiutumiseen.

Vroni voidaan luovuttaa lapsiperheeseen, jossa lapset ovat vähintään kouluikäisiä. Lasten tulee osata tai heidän tulee opetella toimimaan koiran kanssa rauhallisesti sekä kunnioittamaan koiran omaa tilaa, lepoa ja rajoja. Lasten ja koiran yhteistä arkea tulee aina valvoa ja ohjata.

Vroni tulee tarhaolosuhteissa hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja nauttii niiden seurasta. Hän voi muuttaa kodin ainoaksi koiraksi, mutta hänelle voisi sopia myös koti, jossa on ennestään tasapainoinen koirakaveri.

Kissoja tai muita eläinlajeja Vroni ei ole tietojemme mukaan tavannut, joten hänen suhtautumisestaan niihin ei ole tietoa.

Vroni ei vielä tunne tavallista kotikoiran elämää. Sisäsiisteys, hihnassa kulkeminen, yksinolo, kodin erilaiset äänet, uudet ympäristöt, rauhoittuminen ja monet muut tavalliseen arkeen kuuluvat asiat voivat olla hänelle uusia.

Hän tarvitsee ihmisen, joka antaa hänelle aikaa tutustua uuteen maailmaan ja opettaa uusia asioita rauhallisesti, kärsivällisesti ja johdonmukaisesti. Turvalliset rajat, ennakoitavat rutiinit, riittävä lepo sekä ikään ja yksilöllisiin tarpeisiin sopiva liikunta ja aktivointi ovat tärkeä osa nuoren koiran arkea.

Vronista tehdyt havainnot perustuvat hänen käyttäytymiseensä tarhaolosuhteissa.

Vroni on vielä nuori, joten hänen luonteensa, aktiivisuustasonsa ja käyttäytymisensä voivat vielä kehittyä ja muuttua hänen kasvaessaan.
Rescuekoiran käytös voi myös muuttua ympäristön ja elämäntilanteen vaihtuessa. Uudessa kodissa Vronista voi tulla esiin sellaisia piirteitä, epävarmuuksia, pelkoja tai haasteita, joita hänen nykyisessä ympäristössään ei ole havaittu.

Ennen adoptiohakemuksen lähettämistä toivomme, että vastaat kaikkiin kysymyksiin mahdollisimman kattavasti ja omin sanoin. Adoptiohakemuksen tarkoituksena on auttaa meitä tutustumaan sinuun, elämäntilanteeseesi ja siihen, millaisen kodin pystyisit tarjoamaan koiralle. Mitä kattavammin vastaat kysymyksiin, sitä paremmin pystymme arvioimaan kodin ja koiran yhteensopivuutta.

Pelkkä ”kyllä”, ”ei” tai muutaman sanan vastaus ei välttämättä anna meille riittävästi tietoa hakemuksen käsittelemiseksi. Kerrothan siis mahdollisuuksien mukaan myös miten toimisit käytännössä erilaisissa tilanteissa.

Hakemuksessa ei etsitä täydellisiä tai ”oikeita” vastauksia. Toivomme ennen kaikkea rehellisiä ja huolellisesti pohdittuja vastauksia.

Kun adoptiotiimimme ottaa sinuun yhteyttä tai ehdottaa adoptiohaastatteluaikaa, vastaathan viestiin myös silloin, jos olet hakemuksen lähettämisen jälkeen muuttanut mielesi tai elämäntilanteesi on muuttunut. Lyhytkin ilmoitus riittää.

Kaikki adoptiohakemusten käsittely, yhteydenpito ja haastattelut tehdään yhdistyksessämme vapaaehtoistyönä oman työn, perheen ja muun elämän ohessa.

Siksi toivomme hakijoilta molemminpuolista kunnioitusta ja sitä, että yhteydenottoihimme vastataan. Jos et enää halua jatkaa adoptioprosessia, siitä ilmoittaminen on täysin hyväksyttävää meille tärkeintä on, että ilmoitat asiasta.

Voit täyttää ja lähettää adoptiohakemuksen helposti suoraan kotisivujemme kautta.

https://www.koiramammat.fi/rescue-koiran-adoptio/#widget-1Y4vohR0rzgoG9lNUlGh


Jos sinulla on muita yhdistykseen liittyviä kysymyksiä, voit ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse:
yllapitajat.koiramammat@gmail.com