Vivi


Sukupuoli: naaras
Arvioitu syntymäaika: 11/2025
Kokoarvio: 50cm
Sijainti: Romania, Bacău, Ville Shelter -tarha

Koira voi matkustaa Suomeen aikaisintaan tammikuussa 2027, kun kaikki Suomeen maahantuloon vaadittavat rokotukset, loishäädöt, terveystutkimukset sekä tarvittavat asiakirjat ovat kunnossa.

Jotkut pennut joutuvat kokemaan elämänsä alussa enemmän pelkoa kuin yhdenkään pienen koiran pitäisi. Vivi hylättiin metsään yhdessä emonsa, veljensä ja siskonsa kanssa. Eikä siinä vielä kaikki - metsässä perheen kimppuun hyökkäsi kettu. Näistä vaikeista kokemuksista muistuttavat edelleen pienet arvet pentujen päissä.

Vivi on tarhalla turvassa, mutta häneltä puuttuu edelleen se kaikkein tärkein eli oma pysyvä koti. Onneksi raskas alku ei ole vienyt Viviltä hänen ihanaa ja ystävällistä luonnettaan.

Vivi on ystävällinen, iloinen ja suloinen nuori tyttö, joka hakeutuu mielellään ihmisten läheisyyteen.

Viville etsitään rakastavaa, kärsivällistä ja sitoutunutta loppuelämän kotia, jossa ymmärretään nuoren rescuekoiran tarpeita.

Uskomme, että Viville sopivin koti löytyisi rivi- tai omakotitalosta, tai mielellään rauhalliselta kerrostaloalueelta. Asumismuodon lisäksi tärkeää on, että koti pystyy tarjoamaan Viville turvallisen ja hänen tarpeisiinsa sopivan arjen sekä riittävästi aikaa kotiutumiseen.

Vivi voidaan luovuttaa lapsiperheeseen, jossa lapset ovat vähintään kouluikäisiä.
Lasten tulee osata tai heidän tulee opetella toimimaan koiran kanssa rauhallisesti sekä kunnioittamaan koiran omaa tilaa, lepoa ja rajoja. Lasten ja koiran yhteistä arkea tulee aina valvoa ja ohjata.

Vivi tarvitsee turvallisen ja ennakoitavan arjen, selkeät rutiinit sekä ihmisen, joka on valmis opettamaan hänelle uusia asioita rauhallisesti ja johdonmukaisesti.

Vivi on vielä nuori koira, joten hänen kanssaan on tärkeää varautua siihen, että tavallisen kotikoiran elämään kuuluvia asioita täytyy harjoitella alusta lähtien. Vivi ei tunne tavallista kotikoiran elämää. Sisäsiisteys, hihnassa kulkeminen, yksinolo, kodin erilaiset äänet, liikenne, uudet ihmiset ja ympäristöt sekä rauhoittuminen voivat kaikki olla hänelle uusia asioita.

Hän tarvitsee aikaa, kärsivällisyyttä ja mahdollisuuden opetella uusia asioita pienin askelin.

Vivistä tehdyt havainnot perustuvat hänen käyttäytymiseensä tarhaolosuhteissa.

Vivin luonne, aktiivisuustaso ja käyttäytyminen voivat vielä kehittyä ja muuttua hänen kasvaessaan. Rescuekoiran käytös voi myös muuttua ympäristön ja elämäntilanteen vaihtuessa. Uudessa kodissa Vivissä voi tulla esiin sellaisia piirteitä, epävarmuuksia, pelkoja tai haasteita, joita hänen nykyisessä ympäristössään ei ole havaittu.

Ennen adoptiohakemuksen lähettämistä toivomme, että vastaat kaikkiin kysymyksiin mahdollisimman kattavasti ja omin sanoin. Adoptiohakemuksen tarkoituksena on auttaa meitä tutustumaan sinuun, elämäntilanteeseesi ja siihen, millaisen kodin pystyisit tarjoamaan koiralle. Mitä kattavammin vastaat kysymyksiin, sitä paremmin pystymme arvioimaan kodin ja koiran yhteensopivuutta.

Pelkkä ”kyllä”, ”ei” tai muutaman sanan vastaus ei välttämättä anna meille riittävästi tietoa hakemuksen käsittelemiseksi. Kerrothan siis mahdollisuuksien mukaan myös miten toimisit käytännössä erilaisissa tilanteissa.

Hakemuksessa ei etsitä täydellisiä tai ”oikeita” vastauksia. Toivomme ennen kaikkea rehellisiä ja huolellisesti pohdittuja vastauksia.

Kun adoptiotiimimme ottaa sinuun yhteyttä tai ehdottaa adoptiohaastatteluaikaa, vastaathan viestiin myös silloin, jos olet hakemuksen lähettämisen jälkeen muuttanut mielesi tai elämäntilanteesi on muuttunut. Lyhytkin ilmoitus riittää.

Kaikki adoptiohakemusten käsittely, yhteydenpito ja haastattelut tehdään yhdistyksessämme vapaaehtoistyönä oman työn, perheen ja muun elämän ohessa.

Siksi toivomme hakijoilta molemminpuolista kunnioitusta ja sitä, että yhteydenottoihimme vastataan. Jos et enää halua jatkaa adoptioprosessia, siitä ilmoittaminen on täysin hyväksyttävää meille tärkeintä on, että ilmoitat asiasta.

Voit täyttää ja lähettää adoptiohakemuksen helposti suoraan kotisivujemme kautta.

https://www.koiramammat.fi/rescue-koiran-adoptio/#widget-1Y4vohR0rzgoG9lNUlGh


Jos sinulla on muita yhdistykseen liittyviä kysymyksiä, voit ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse:
yllapitajat.koiramammat@gmail.com