Remo

Sukupuoli: uros
Arvioitu syntymäaika: 11/2023
Kokoarvio: n. 50 cm
Sijainti: Romania, Bacău, Ville Shelter -tarhalla

Koira voi matkustaa Suomeen aikaisintaan tammikuussa 2027, kun kaikki Suomeen maahantuloon vaadittavat rokotukset, loishäädöt, terveystutkimukset sekä tarvittavat asiakirjat ovat kunnossa.

Remon elämä alkoi tavalla, joka on valitettavasti aivan liian tuttu monelle koiralle Romaniassa. Remo hylättiin yhdessä sisarustensa kanssa heidän ollessaan vielä pentuja. Onneksi sisarukset löydettiin ja saatiin turvaan Marian tarhalle. Siellä Remo on saanut kasvaa turvassa ja hänestä on pidetty huolta. Mutta samalla lähes koko Remon elämä on kulunut tarhaolosuhteissa.

Remo on erittäin ystävällinen, kiltti, sosiaalinen ja ihmisistä pitävä koira. 

Hän suhtautuu ihmisiin avoimesti, hakeutuu mielellään heidän seuraansa ja nauttii saamastaan huomiosta, rapsutuksista ja läheisyydestä.

Remolle etsitään rakastavaa, kärsivällistä ja sitoutunutta loppuelämän kotia, jossa ymmärretään rescuekoiran tarpeita.

Vaikka Remo vaikuttaa tarhalla avoimelta ja sosiaaliselta, lähes koko elämänsä tarhalla viettäneelle koiralle muutto kotiin on valtava elämänmuutos. Tulevan kodin tulee antaa Remolle aikaa kotiutua ja tutustua uuteen elämäänsä rauhallisesti.

Remo voidaan luovuttaa kerros-, rivi- tai omakotitaloon. Tärkeintä on, että koti pystyy tarjoamaan hänelle turvallisen, ennakoitavan ja hänen yksilöllisiin tarpeisiinsa sopivan arjen.

Remo voi muuttaa myös lapsiperheeseen, jossa lapset ovat vähintään kouluikäisiä. Lasten tulee osata tai heidän tulee opetella toimimaan koiran kanssa rauhallisesti sekä kunnioittamaan koiran omaa tilaa, lepoa ja rajoja. Lasten ja koiran yhteistä arkea tulee aina valvoa ja ohjata.

Remo on tarhaolosuhteissa tullut hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Hänelle voisi sopia koti, jossa on ennestään tasapainoinen koirakaveri, mutta Remoa voidaan harkita myös kodin ainoaksi koiraksi.

Remolla ei ole kokemusta kissoista, joten hänen suhtautumisestaan niihin ei ole tietoa. Myöskään hänen suhtautumisestaan muihin eläinlajeihin ei ole riittävästi tietoa.

Vaikka Remo on jo aikuinen koira, hän on viettänyt lähes koko elämänsä tarhalla eikä tunne tavallista kotikoiran arkea. Sisäsiisteys, hihnassa kulkeminen, yksinolo, kodin erilaiset äänet, liikenne, ovet, portaat, uudet ihmiset ja ympäristöt, rauhoittuminen sekä monet muut meille aivan tavalliset asiat ovat hänelle uusia.

Hän tarvitsee ihmisen, joka antaa hänelle aikaa tutustua uuteen ympäristöönsä ja opettaa uusia asioita rauhallisesti, kärsivällisesti ja johdonmukaisesti. Turvalliset rajat, ennakoitavat rutiinit, riittävä lepo sekä Remon tarpeisiin sopiva liikunta ja aktivointi ovat tärkeä osa uuden arjen rakentamista.

Remosta tehdyt havainnot perustuvat hänen käyttäytymiseensä tarhaolosuhteissa Romaniassa.

Vaikka Remo näyttäytyy tarhalla erittäin ystävällisenä, sosiaalisena ja ihmisläheisenä sekä tulee toimeen muiden koirien kanssa, hänen käyttäytymisensä voi muuttua ympäristön ja elämäntilanteen vaihtuessa. Uudessa kodissa Remossa voi tulla esiin sellaisia piirteitä, epävarmuuksia, pelkoja tai haasteita, joita hänen nykyisessä ympäristössään ei ole havaittu.

Ennen adoptiohakemuksen lähettämistä toivomme, että vastaat kaikkiin kysymyksiin mahdollisimman kattavasti ja omin sanoin. Adoptiohakemuksen tarkoituksena on auttaa meitä tutustumaan sinuun, elämäntilanteeseesi ja siihen, millaisen kodin pystyisit tarjoamaan koiralle. Mitä kattavammin vastaat kysymyksiin, sitä paremmin pystymme arvioimaan kodin ja koiran yhteensopivuutta.

Pelkkä ”kyllä”, ”ei” tai muutaman sanan vastaus ei välttämättä anna meille riittävästi tietoa hakemuksen käsittelemiseksi. Kerrothan siis mahdollisuuksien mukaan myös miten toimisit käytännössä erilaisissa tilanteissa.

Hakemuksessa ei etsitä täydellisiä tai ”oikeita” vastauksia. Toivomme ennen kaikkea rehellisiä ja huolellisesti pohdittuja vastauksia.

Kun adoptiotiimimme ottaa sinuun yhteyttä tai ehdottaa adoptiohaastatteluaikaa, vastaathan viestiin myös silloin, jos olet hakemuksen lähettämisen jälkeen muuttanut mielesi tai elämäntilanteesi on muuttunut. Lyhytkin ilmoitus riittää.

Kaikki adoptiohakemusten käsittely, yhteydenpito ja haastattelut tehdään yhdistyksessämme vapaaehtoistyönä oman työn, perheen ja muun elämän ohessa.

Siksi toivomme hakijoilta molemminpuolista kunnioitusta ja sitä, että yhteydenottoihimme vastataan. Jos et enää halua jatkaa adoptioprosessia, siitä ilmoittaminen on täysin hyväksyttävää meille tärkeintä on, että ilmoitat asiasta.

Voit täyttää ja lähettää adoptiohakemuksen helposti suoraan kotisivujemme kautta.

https://www.koiramammat.fi/rescue-koiran-adoptio/#widget-1Y4vohR0rzgoG9lNUlGh


Jos sinulla on muita yhdistykseen liittyviä kysymyksiä, voit ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse:
yllapitajat.koiramammat@gmail.com