Sydney
Sukupuoli: naaras
Arvioitu syntymäaika: 12/2023
Kokoarvio: n. 50cm
Sijainti: Romania, Bacău, Ville Shelter -tarha
Koira voi matkustaa Suomeen aikaisintaan tammikuussa 2027, kun kaikki Suomeen maahantuloon vaadittavat rokotukset, loishäädöt, terveystutkimukset sekä tarvittavat asiakirjat ovat kunnossa.
Romaniassa hylätään edelleen valtavasti pentuja, aivan kuin niiden elämällä ei olisi mitään arvoa.
Toisinaan joku löytää hylätyt pennut ja pyytää niille apua. Joskus ne vain jätetään pahvilaatikkoon ja laatikko jätetään tarhan luo. Näin Sydney ja hänen siskonsa päätyivät Ville Shelterille. Heidän maailmansa muuttui hetkessä. Onneksi pennut olivat siitä hetkestä lähtien turvassa.
He saivat ruokaa, hoitoa ja paikan, jossa kasvaa. Mutta turvassa oleminen ja oma koti ovat kaksi aivan eri asiaa. Sydney kasvoi pennusta aikuiseksi tarhalla. Lähes koko hänen tähänastinen elämänsä on kulunut yhtenä koirana satojen muiden joukossa. 💔
Sydney on erittäin ystävällinen, sosiaalinen ja ihmisläheinen tyttö. Hän hakeutuu mielellään ihmisten seuraan, tulee hakemaan huomiota ja rapsutuksia ja vaikuttaa nauttivan ihmisen läheisyydestä.
Pieni yhteinen hetki, rapsutuksia ja ihmisen jakamaton huomio edes hetken ajan. Sydney hakeutuu näihin hetkiin mielellään. Mutta tarhalla elää satoja koiria. Siellä kaikki täytyy jakaa. Ruoka, tila, ihmisten aika, huomio ja rapsutukset. Kun yksi koira on saanut oman hetkensä, ihmisen täytyy jatkaa seuraavan luokse. Siksi toivomme, että vielä jonain päivänä Sydneyn ei tarvitsisi olla yksi sadoista.
Sydneylle etsitään rakastavaa, kärsivällistä ja sitoutunutta loppuelämän kotia, jossa ymmärretään tarhalla kasvaneen rescuekoiran kotiutumiseen liittyvät erityispiirteet.
Vaikka Sydney näyttäytyy tarhalla avoimena, ystävällisenä ja ihmisläheisenä, emme voi tietää etukäteen, kuinka hän käyttäytyy täysin uudenlaisessa kotiympäristössä.
Tulevan kodin tulee olla valmis tutustumaan Sydneyyn ilman valmiita odotuksia siitä, millainen hänen pitäisi olla.
Sydney voidaan luovuttaa kerros-, rivi- tai omakotitaloon. On tärkeää, että koti sijaitsee turvallisessa ympäristössä, ja uudessa kodissa hänelle annetaan riittävästi aikaa kotiutumiseen ja uudenlaiseen elämään tutustumiseen.
Sydneytä voidaan harkita myös lapsiperheeseen, jossa lapset ovat vähintään kouluikäisiä. Lasten tulee osata tai heidän tulee opetella toimimaan koiran kanssa rauhallisesti sekä kunnioittamaan koiran omaa tilaa, lepoa ja rajoja. Lasten ja koiran yhteistä arkea tulee aina valvoa ja ohjata.
Sydney tulee tarhaolosuhteissa hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Hänelle voisi sopia koti, jossa on ennestään tasapainoinen koirakaveri, mutta Sydneytä voidaan harkita myös kodin ainoaksi koiraksi.
Sydneyn suhtautumisesta kissoihin tai muihin eläinlajeihin ei ole tällä hetkellä tietoa.
Sydney päätyi tarhalle pentuna ja on kasvanut siellä aikuiseksi. Tarhaelämä on se maailma, jonka hän tuntee. Tavallisessa kodissa täysin arkiset asiat ovat Sydneylle aivan uusia. Sisäsiisteys, hihnassa kulkeminen, yksinolo, kodin erilaiset äänet. Vieraat ihmiset, uudet ympäristöt, käsittely ja rauhoittuminen tavalliseen kotiarkeen. Siksi Sydney tarvitsee ihmisen, joka antaa hänelle aikaa tutustua uuteen ympäristöönsä ja opettaa uusia asioita rauhallisesti, kärsivällisesti ja johdonmukaisesti.
Turvalliset rajat, ennakoitavat rutiinit, riittävä lepo sekä Sydneyn yksilöllisiin tarpeisiin sopiva liikunta ja aktivointi ovat tärkeä osa uuden arjen rakentamista.
Sydneystä tehdyt havainnot perustuvat hänen käyttäytymiseensä nykyisissä tarhaolosuhteissa Romaniassa.
On tärkeää muistaa, että rescuekoiran käyttäytyminen voi muuttua ympäristön ja elämäntilanteen vaihtuessa. Uudessa kodissa Sydneyllä saattaa ilmetä sellaisia luonteenpiirteitä, epävarmuuksia, pelkoja tai käyttäytymiseen liittyviä haasteita, joita tarhaolosuhteissa ei ole havaittu.
Emme siksi voi etukäteen luvata, millainen Sydney tulee olemaan kotioloissa, miten hän reagoi uusiin tilanteisiin tai kuinka kauan hänen sopeutumisensa kestää.
Etsimme Sydneylle kotia, jossa ymmärretään, ettei rescuekoiran adoptoiminen tarkoita vain koiran ottamista kotiin, vaan myös sitoutumista hänen hyvinvointiinsa ja tarpeisiinsa.
Sydney tarvitsee rinnalleen ihmisen, joka on valmis tutustumaan häneen rauhassa, antamaan hänelle aikaa ja turvallisuuden tunnetta sekä tukemaan häntä mahdollisten haasteiden ilmetessä.
Ennen adoptiohakemuksen lähettämistä toivomme, että vastaat kaikkiin kysymyksiin mahdollisimman kattavasti ja omin sanoin. Adoptiohakemuksen tarkoituksena on auttaa meitä tutustumaan sinuun, elämäntilanteeseesi ja siihen, millaisen kodin pystyisit tarjoamaan koiralle. Mitä kattavammin vastaat kysymyksiin, sitä paremmin pystymme arvioimaan kodin ja koiran yhteensopivuutta.
Pelkkä ”kyllä”, ”ei” tai muutaman sanan vastaus ei välttämättä anna meille riittävästi tietoa hakemuksen käsittelemiseksi. Kerrothan siis mahdollisuuksien mukaan myös miten toimisit käytännössä erilaisissa tilanteissa.
Hakemuksessa ei etsitä täydellisiä tai ”oikeita” vastauksia. Toivomme ennen kaikkea rehellisiä ja huolellisesti pohdittuja vastauksia.
Kun adoptiotiimimme ottaa sinuun yhteyttä tai ehdottaa adoptiohaastatteluaikaa, vastaathan viestiin myös silloin, jos olet hakemuksen lähettämisen jälkeen muuttanut mielesi tai elämäntilanteesi on muuttunut. Lyhytkin ilmoitus riittää.
Kaikki adoptiohakemusten käsittely, yhteydenpito ja haastattelut tehdään yhdistyksessämme vapaaehtoistyönä oman työn, perheen ja muun elämän ohessa.
Siksi toivomme hakijoilta molemminpuolista kunnioitusta ja sitä, että yhteydenottoihimme vastataan. Jos et enää halua jatkaa adoptioprosessia, siitä ilmoittaminen on täysin hyväksyttävää meille tärkeintä on, että ilmoitat asiasta.
Voit täyttää ja lähettää adoptiohakemuksen helposti suoraan kotisivujemme kautta.
https://www.koiramammat.fi/rescue-koiran-adoptio/#widget-1Y4vohR0rzgoG9lNUlGh
Jos sinulla on muita yhdistykseen liittyviä kysymyksiä, voit ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse:
yllapitajat.koiramammat@gmail.com













