KIITOS đź’•đź’•
16.9.2026

KOLMESSA KUUKAUDESSA OLEMME YHDESSĂ„ SAANEET AIKAAN VALTAVASTI
Pienkeräysnumero:
RA/2026/839
Ajalla 17.6.-16.9.26 - KERÄYS ON PÄÄTTYNYT
Olemme tehneet valtavasti töitä sen eteen, että voimme auttaa kodittomia eläimiä ja niitä ihmisiä, jotka tekevät joka päivä kaikkensa niiden hyväksi.
Viimeisen kolmen kuukauden aikana olemme järjestäneet neljä kertaa kesäkahvilan ja kirpputorin, huutiksen sekä arpajaiset. Lisäksi Koira Mammojen hallituksen jäsenet hakivat henkilökohtaisen pienkeräysluvan Koira Mammat Dog Moms ry:n toiminnan ja kodittomien eläinten auttamisen tukemiseksi.
TAPAHTUMIEN JA PIENKERÄYKSEN YHTEISSUMMA KOLMEN KUUKAUDEN AIKANA OLI HUIMAT
7 726,89 EUROA!
Jokainen lahjoitettu euro.
Jokainen ostos tapahtumissamme.
Jokainen lahjoitettu tavara.
Jokainen ihminen, joka on pysähtynyt auttamaan.
Te olette mahdollistaneet tämän kaiken.
Vain kolmen kuukauden aikana olemme yhdessä pystyneet:
Maksamaan Onevetin 3 566,69 euron eläinlääkärilaskun
Maksamaan kahden lahjoituslavan kuljetuksen Romaniaan, yhteensä 1 144,20 euroa
Lähettämään Romaniaan noin 1 000 kiloa koiranruokaa ja muita eläimille tarpeellisia tarvikkeita
Tukemaan Marian Ville Shelterin noin 600 koditonta koiraa 600 eurolla
Kulujen jälkeen jäljellä oleva summa on 712 euroa. Tämän 712 euroa lahjoitamme Marialle Ville Shelterin noin 600 kodittoman koiran päivittäisiin tarpeisiin.
Me Koira Mammoissa teemme tätä työtä vapaaehtoisesti kodittomien eläinten hyväksi.
Sydämellinen kiitos jokaiselle, joka on ollut mukana mahdollistamassa tämän kaiken
Â

